Laajasalo-syndrooma

Kartanoiden historia on mielestäni mielenkiintoinen osa historiaamme. Vaikka Suomi onkin tasavalta, on meillä paljon aatelista ja kuninkaallista taustaa Ruotsin valtakauden ajalta. Ruotsin vallan aikana aatelisten maanomistus kasvoi voimakkaasti ja esimerkiksi saarellemme perustettiin kartanoita yhdistelemällä lahjoitusmaita ja talonpojilta hankittuja maita suurtiloiksi ja säterikartanoiksi.

Kartano tarkoittaa suurtilaa ja sen isoa ja usein arkkitehtonisesti merkittävää päärakennusta. Vaikka kartanolle ei ole tarkkaa määritelmää, tarkoitetaan kartanolla yleensä vaurasta suurtilaa, joka omistaa paljon metsää ja maata. Kartanoilla on yleensä puutarha ja sen omistaja on yleensä vauras ja yläluokkaa edustava ihminen tai aatelinen.

Laajasaloa voi kutsua huviloiden mutta myös kartanoiden saareksi, sillä saarella on monia kartanoita: Turholman kartano (1500-luvulta, rakennus jo tuhoutunut), Degerön kartano (1600-luvulta) sekä Stansvikin ja Jollaksen kartanot (erotettiin Degerön kartanosta 1700-luvulla). Myös Uppbyn tilaa (osittain tuhoutunut) voi kutsua kartanoksi, mutta sen päärakennus on kartanoksi melko vaatimaton.

Sukelletaan seuraavaksi näiden laajasalolaisten suurtilojen tarinoihin tässä viisiosaisessa kirjoitussarjassa ”Kartanoiden saari”. Ensimmäisenä vuorossa on Degerön kartano.

Degerön kartanon päärakennus.

Degerön naisdynastia sekä kartanon jakaantuminen

Laajasalon noin 1 000 hehtaarin pinta-alasta yli puolet kuului aikanaan Degerön kartanolle. Kartano muodostui kolmesta rälssitilasta ja se sai säterivapauden vuonna 1675. Rälssitila tarkoittaa maatilaa, joka on vapautettu ikuisiksi ajoiksi maaveron maksusta ja säterillä tarkoitetaan, että tilan omistaja (yleensä aatelinen) on vapautettu suorittamasta ratsupalvelusta.

Kartanon kantatilaa kutsuttiin Holmgårdenin nimellä sen alkuaikoina 1500-luvulla, jolloin tilan omisti Helsingin suurmies Lauri Mikonpoika. Kartano vaihtoi myöhemmin nimeään Degeröksi. Mikonpojan poika Augustin aateloitiin Svanström-nimisenä vuonna 1646 ja hän peri Degerön kartanon isältään.

Kartanonomistaja Augustin toimi tullitarkastajana ja hän avioitui Anna Grönfeltin kanssa. Svanströmit omistivat Degerön lisäksi Villingin saarella olevan Villingin kartanon sekä kaksi tilaa Santahaminassa. Augustin Svanströmin kuoltua vuonna 1658 alkoi Degerön kartanossa yi 100 vuotta kestänyt naisdynastia, jolloin kartano periytyi naisten kautta. Degerön kartano poikkesi Laajasalon muista kartanoista pysymällä myös pisimpään saman suvun hallussa, aina vuoteen 1798 asti.

Degerö jaettiin ja uusi aikakausi alkoi

Vapaaherra Otto Armfelt avioitui 1700-luvun alkupuoliskolla Degerön kartanon tyttären, Sofia Elisabethin, kanssa. Otto ja Sofia saivat pojan, Carl Adamin. Hänen aikanaan 1700-luvulla huomattiin, että Degerön kartanon mailla olevat kalliot sisälsivät huomattavat määrät rautaa, lyijyä ja hopeaa, mikä toi Laajasaloon kaivostoimintaa.

Carl Adam kuoli vuonna 1792 ja hänen alaikäinen jälkeläisensä, Otto Adam, sai holhoojan. Holhooja myi pahoin velkaantuneen Degerön kartanon kuusi vuotta myöhemmin, 15.9.1798. Otto Adamista kasvatettiin sotilas ja Venäjän vallan aikana hän toimi kapteenina Tallinnassa ja osallistui myös Napoleonin vastaiseen sotaan.

Kartanon osti yhtiö, jonka osakkaina olivat asessori Carl Limnell armeijan laivastosta, asessori ja rykmentin välskäri Johan Engström sekä majuri Johan Ludvig Brant. Kartano jaettiin osakkaiden kesken niin, että Limnell sai pääosan säteristä ja korot Yliskylän verovapaasta tilasta, Engströmistä tuli Jollaksen omistaja ja Brantista Stansvikin omistaja. Villinki ja sen ympäröimät saaret jäivät Carl Adamin lesken, vapaaherratar Catarina Armfeltin, omistukseen.

Uusi päärakennus Degerön kartanolle

Jakamisen jälkeen kartano vaihtoi omistajaa viidenkymmenen vuoden aikana peräti kymmenen kertaa. Degerön kartanon omistus siirtyi Limenilliltä Venäjän armeijan eversti Gustaf Gutofskille vuonna 1810. Hän rakennutti kartanon nykyisen päärakennuksen vuonna 1818. Sen suunnitteli Pehr Granstedt, jonka kädenjälkeä on myös Herttoniemen kartanon päärakennus. Degerön kartanon päärakennus onkin vanhimpia ristipäätykuviollisia empirerakennuksia Suomessa.

Kartanon päärakennuksessa oli sen alkuaikoina viisi kamaria ja eteinen. Sisustus oli myös empiretyylistä: kaakeliuunit ja kauniisti veistetyt ovet ovat edelleen olemassa ja erittäin arvokkaita. Kartanoympäristöön kuului päärakennuksen lisäksi talousrakennuksia, aittoja, mallaspirtti, sauna, riihi, talli ja kaksi navettaa.

Gutofskin jälkeen omistajuus siirtyi valtioneuvos Johan Krookille, jonka jälkeen omistajina on ollut taidemaalaria, vuorimestaria ja historioitsijaa. Kenraalikuvernööri Platon Rokassowski jätti selkeämmän perinnön kartanolle – hän mm. istutti kaksi harvinaista, nyttemmin rauhoitettuja, hopeahaapaa, muuta kartanon ympäristössä olevaa puustoa sekä loi kartanoon johtavan kauniin puukujan. Rokassowski käytti paljon varoja kartanon maisemointiin ja loi myös kartanolle hyötypuutarhan sekä englantilaistyylisen puiston. Hänen aikanaan Degerö oli myös Helsingin seuraelämän keskus. Kansallisrunoilijamme J.L. Runeberg on esimerkiksi viettänyt kesiä kartanossa ja viimeisteli kartanon vierasmajassa/rantatuvassa, ”Runebergin tuvassa”, Hanna-runoelmansa vuonna 1836.

Helsingfors Dagbladetin toimittaja ja poliitikko Robert Castrén osti kartanon vuonna 1879 ja kartano on säilynyt edelleen Castrénin suvun perillisten hallussa. Degerön kartanon maat myytiin Helsingin kaupungille vuonna 1954 ja samalla hävitettiin kartanon suuri karja, mutta päärakennus vanhoine rakennuksineen jäi kuitenkin suvun omistukseen. Vanhan kartanon pelloille on sittemmin noussut kerros- ja omakotitaloja.