Yliskylän haltiamänty – uhrilahjojen Laajasalo
Männyissä on se jokin mikä viehättää. Ehkä se on sen punahopeanruskea, ”liukuvärjätty”, rosoinen runko sekä aina armeijanvihreä ja tuuhea kruunu, joka ulottuu korkeuksiin asti. Ehkä se on männyn veistosmainen ja taipuisa siluetti sekä huumaavan raikas tuoksu. Ehkä se on miltä aurinko saa männyn näyttäytymään sinistä taivasta vasten ja ajatukset karkaavat merelle, turvapaikkaan, huolettomaan lapsuuteen. Tai sitten se on tämän kaiken yhdistelmä. Joka tapauksessa, mänty – honka – petäjä, on lempipuuni ja koska olen myös historiafani, voi vain olettaa, että fanitan Yliskylän upeutta, haltiamäntyä.
Ennen kristinuskon saapumista Suomeen, satoja vuosia sitten, uskoivat ihmiset, että jokaisella puulla, kuten myös kaikella luonnossa, on sielu. Niinpä ennen kuin puuta lähdetiin kaatamaan, kopautettiin puun kylkeä kirveen hamaralla, jotta puun sielu ehtii poistua ennen kaatoa. Puu saattoi olla uskomuksen mukaan myös pyhä, jolloin puun juurelle tuotiin uhrilahjoja.
Uhripuita ja pyhiä lehtoja on ollut kaikilla suomalais-ugrilaisilla kansoilla. Maailma käsitettiin kolmijakoisena: oli ylin, keskinen ja alinen maailma. Ylisessä maailmassa oli jumalat, keskisessä haltiat sekä eläinsielut ja alisessa elävien seuraan kaipaavat vainajat. Uskottiin, että lehtipuut loivat yhteyden ylisiin sekä haltioihin, kun taas erityisesti kuusi ja mänty katsottiin olevan vainajien puita. Leppä taas oli tärkeä kaikessa magianharjoituksessa ja sen katsottiin olevan sielunpuu – kun lepän katkaisee, sen leikkauspinta punertuu, mikä herättää ajatuksen verestä ja sielusta.
Laajasalon haltiamännylle uhrattiin uuden sadon viljaa
Kauppakeskus Saaren vieressä, uusien kerrostalojen ympäröimänä, komeilee näyttävä ja tuuhea mänty, jonka runko näyttää haljenneelta. Paikka, jossa mänty kasvaa, kuului aikanaan Yliskylän tilalle ja se on ollut tilan väen uhri- ja suojelijapuu. Männyn tarkkaa ikää ei tiedetä, mutta tavallisesti mänty elää noin 200–300 vuotta. Yliskylän haltiamänty on tietojen mukaan ainoa pääkaupunkiseudulla säilynyt pyhä uhripuu.
Puut olivat pyhiä ja voimakkaita mutta kristinusko puuttui asiaan
Käsitys puiden pyhyydestä siirtyi moniin suomalaisiin perinteisiin ja tapoihin, jotka ovat tuttuja vielä tänäkin päivänä. Esimerkiksi juhannuskoivut oven pielessä juontavat juurensa näihin käsityksiin, samaten saunavihdat. Koivunoksat liitetään kesän tuloon, terveyteen ja hedelmällisyyteen. Koivunoksien juhannusperinne liittyy taas vahvasti karjanhoitokulttuuriin - niiden tiedettiin tuovan karjaonnea ja takaavan maidonsaannin.
Kristinuskon rantautuessa Suomeen sekoittuivat uskonto ja perinteet aluksi keskenään. Tämä oli katolisen kirkon hyväksyä lähetysstrategia – kaikkea ei tarvinnut muuttaa kertaheitolla, vaan vanhoihin perinteisiin kannatti liittää kristinusko. Siksi kirkkoja esimerkiksi rakennetiin vanhoille pyhille paikoille.
Pyhiä lehtoja alettiin kuitenkin hävittää systemaattisesti paavillisella määräyksellä. Suomessa pappeja kehotettiin pitämään silmällä ihmisten vierailuja uhripuiden luona. Länsi-Suomessa uhripuut kävivät harvinaisiksi jo 1700-luvulla, sillä kyläasutus oli siellä tiiviimpää ja kirkollinen puuttuminen pakanalliseen perinteeseen oli siellä helpompaa. Itä-Suomessa uhripuuperinne eli pitempään, jopa 1800-luvun loppupuolelle.
Osa uhripuista, kuten Yliskylän haltiamänty, sijaitsi kuitenkin yksityisillä mailla ja pihapiireissä, mikä vaikeutti valvomista. Yliskylän haltiamänty säästyi luultavasti tästä syystä pappien ulottumattomissa eikä sitä ole senkään jälkeen raaskittu kaataa siinä pelossa, että jotain pahaa voisi tapahtua. Haltiamänty saa toivottavasti seisoa ja suojella ympäristöään vielä useita vuosia tulevaisuuteen – näin ainakin toivon, ja varmasti moni muukin toivoo.
Aiheesta muualla/lähteet:
https://yle.fi/uutiset/3-11951023
Kommentit
Lähetä kommentti