Kartanoiden saari – Jollaksen kartano
Yksi Degeröbyn neljästä asuinpaikasta (vuoden 1646 tietojen mukaan) sijaitsi lähellä nykyistä Jollaksen kartanoa. Paikka oli nimetty Yter Dägrööksi, viitaten talon sijaintiin uloimpana ja lähimpänä avomerta. Jollaksen kartano syntyi, kun Degerön kartano jaettiin. Tutustutaan tarkemmin Jollaksen kartanoon tässä viisiosaisen kirjoitussarjani ”Kartanoiden saari” neljännessä, ja toiseksi viimeisessä, osassa.
Jollaksen kartano sai alkunsa vuonna 1798, kun Degerön kartano jaettiin. Degerön rälssisäterillä oli tuolloin kaksi torppaa, joista toinen oli Jollas ja toinen Stansvik. Jollaksen torpan muodostivat asuinrakennus, sitä ympäröivät aidatut pellot ja niityt. Jaossa muodostui uusi Jollaksen tila, josta vähitellen muodostui kartano 1800-luvun alussa. Kartanon maihin kuuluivat Badstugavikenin (nyk. Saunalahden) läheisyydessä sijaitsevaa kolme vanhaa torppaa.
Viaporin asessori ja rykmentinvälskäri Johan Engström tuli kartanon omistajaksi ja omisti kartanon vuodesta 1798 alkaen ainakin vuoteen 1808, jolloin hän joutui sotavangiksi. Engströmin jälkeen kartanon omisti helsinkiläinen kauppias Fredrik Remander sekä hänen jälkeläisensä. Hänen poikansa, G.F. Remander, perusti tilan maille paloviinan polttolaitoksen.
Remanderien aikakausi Saunalahdella
Kartanon maita kehitettiin 1800-luvulla. Esimerkiksi osa kartanolle johtavista puukujista ovat peräisin noilta ajoilta; samaten Jollaksentien varrella sijaitseva luonnonkivistä rakennettu makasiini, jonka yläosa on hirttä. Myös kivinavetta sekä palvelusväen asuinrakennukset saivat alkunsa 1800-luvulla.
Remanderien aikana Jollaksen kartanolle kuului Maskholmen (nyk. Matosaari), jolle rakennettiin vuonna 1855 iso patteri ja 14 tykkiä. Nämä rakennettiin osaksi Krimin sodan aikaista saariston meririntamaa. Remanderin suku omisti kartanon todennäköisesti 1870-luvun lopulle asti.
Sen aikainen kartanon vanha päärakennus sijoittui Saunalahden rannalle ja muut edellä mainitut rakennukset ylemmäksi rinteelle. Kartanon laiturit sijaitsivat Jollaksenlahdella ja Saunalahdella. Vielä 1880-luvun puolessa välissä erilaisia talous- ja asuinrakennuksia oli pihapiirissä kymmenisen, ja kartanoalueella sijaitsi myös useita vuokratonteilla seisovia kesähuviloita. Näihin aikoihin oli myös (sotilas)tie valmistunut Laajasalon poikki kohti Santahaminaa.
Remanderien jälkeen Jollaksen kartanon omisti ensin kirkkoherra Elis Pettersson ja tämän jälkeen Kuurilan aseman asemapäällikkö Richard Robert Rosvall. (Kommentti: lieneekö Robert Rosvall sukua Stansvikin kartanon omistaja Fabian Casimir Rosvallille? Itse en tietolähdettä löytänyt, jotta olisin voinut tarkistaa tämän. Kommentoi alle, jos tiedät lisää!). Rosvall oli naimisissa Remanderin pojantyttären, Leontine Amalia Remanderin, kanssa ja Rosvall omisti Jollaksen kartano aina vuoteen 1894 asti.
1800-luvun kesähuvilakulttuuri Laajasalossa
Laajasalon tieverkosto oli lähes olematon 1880-luvulle asti, joten saareen ja myös Jollakseen liikuttiin pääsääntöisesti vesiteitse. Hankalat kulkuyhteydet vaikuttivat siihen, että Laajasalon kartanot Jollaksen kartano mukaan lukien toimivat pääasiassa omistajiensa kesäpaikkana. Omistajat viettivät talvet kaupunkikodeissaan ja saapuivat saareen, "maalle", kesäisin höyrylaivoilla, kuten s/y Jollaksella. Jollaksen kartanon höyrylaivalaituri sijaitsi Jollaksenlahdella, josta oli lyhyt matka kartanon päärakennukselle.
Kartanoiden alueilla asusti vakituisesti kartanon tilanhoitajat, puutarhurit ja muu palvelusväki - näin myös Jollaksen kartanolla. He huolehtivat kartanon eläimistä ja toiminnasta ympäri vuoden. Vuonna 1880 koko Laajasalossa asui vain 137 vakituista asukasta.
Höyrylaivaliikenne oli tärkeä edellytys myös Laajasalon huvilakulttuurin leviämiselle. Liikenne alkoi vuonna 1837. Laivareitti Jollakseen lyheni huomattavasti, kun Laajasalon kanava valmistui vuonna 1874 ja Hevossalmen kanava vuonna 1882. Säännöllinen reittiliikenne mahdollisti niin kartanoiden erinäisten asunrakennuksien kuin myös huvilapalstojen vuokraamisen ja lohkomisen.
Jollaksen kartanon pihapiirin vanhoista työväenasunnoista kunnostettiin kesäasuntoja, joissa majoittuivat omistajien kesävieraat ja sukulaiset, ja myöhemmin niitä myös vuokrattiin 1870-luvulta alkaen. Kartanon sen jälkeinen omistaja, asemapäällikkö Rosvall, vauhditti kesähuvilakulttuurin kehittymistä ja erotti kartanon maista useita palstoja ja vuokratontteja. Hän ilmoitti vuokrattavista kesäasunnoista ja –huviloista sanomalehdissä (mm. Hufvudstadsbladetissa). Tämän lisäksi myös kartanon päärakennusta vuokrattiin lehti-ilmoituksella, eikä vuokraamiselta säilynyt myöskään kartanon puutarha ja kalavedet. Myöhemmin huvilapalstoja tarjottiin myös ostettavaksi.
Kohti nykyistä Jollaksen kartanoa
Rosvallin jälkeen Jollaksen kartanon omistus siirtyi pankkiiri Karl Alexander Theodor Laurellille, joka osti kartanon julkisessa huutokaupassa. Hän omisti kartanon aina kuolemaansa asti, vuoteen 1906. Tämän jälkeen kartanon omistus siirtyi Tawaststjernan suvulle.
Vuonna 1906 kartanon omistivat varatuomari Victor Tawaststjerna ja hänen veljensä arkkitehti Alarik Tawaststjerna sekä heidän sisarensa Selma. Kartanon rajat tarkistettiin vuonna 1913 tapahtuneessa maanmittauksessa ja Jollaksen tila maineen jaettiin kolmeen osaan vuonna 1919. Selma sai Jollas Westergårdin, Alarik sai Jollas Östergårdin ja sisaruksista vanhin, Victor, sai suurimman osan tilasta, johon kuului Jollaksen kartano pihapiireineen.
Jollaksen kartano – korkeatasoista tiiliarkkitehtuuria ja vehreää maisemointia
Kartanon vanha puinen päärakennus purettiin hirsi hirreltä 1910-luvun aikana. Hirret siirtyivät Jollaksen itäosiin, Jollas Östergårdin käyttöön. Niistä rakennettiin Alarikin kesähuvila. Uuden päärakennuksen rakentaminen aloitettiin vuonna 1918.
Nykyisen kartanorakennuksen alku on vuodessa 1919, jolloin uusi rakennus valmistui Arkkitehdit Malmström ja Tikkanen –toimiston suunnittelemana. Päärakennus on toimiston ensimmäisiä töitä. Uusi päärakennus sijaitsee vanhan päärakennuksen paikalla, mutta erisuuntaisesti: kun vanhan päärakennuksen sisäänkäynti oli sijoittunut kohti koillista, kohti merta, on nykyisen rakennuksen pääsisäänkäynti kohti luodetta. Rakennuksen toisella puolella, kohti Saunalahtea, sijaitsevat parveke ja terassi.
Kartano on kaksikerroksinen rakennus, jossa on myös kellarikerros. Perustus on laadittu graniittiharkoista ja julkisivua koristaa komeat, puhtaaksi muuratut kalkkihiekkatiilet. Rakennuksen mansardikatto on päistä viistetty ja katettu sementtitiilellä. Kartano edustaakin korkeatasoista 1920-luvun alun tiiliarkkitehtuuria Suomessa. Kartanon rakennus on suojeltu.
Kartanon puutarhan kunnostusta varten tilattiin muotopuutarhasommitelman suunnitelma vuonna 1920. Suunnitelman laati puutarha-arkkitehti Paul Olsson, joka oli toiminut Helsingin apulaiskaupunginpuutarhurina vuosina 1913–1920 ja laatinut useita merkittäviä puutarhasuunnitelmia.
Olssonin suunnitelmassa kartanolle esitettiin uutta suoraviivaista ja puurivien reunustettua sisääntulotietä, joka johtaisi päärakennuksen eteen. Päärakennuksen molemmille puolille tulisi suoraviivaisen aksiaalinen käytävä- ja koristeistutussommitelma. Tiukan geometrisen sommitelman ympärillä oli pehmeän kaarevat käytävät sekä vapaammin sommitellut istutukset. Puutarha olisi kahteen tasoon muurein ja portain pengerretty, jossa olisi pienalaista geometristä ruutupuutarhaa. Pihapiiriin kuuluisi myös laaja hedelmäpuutarha, hyötykasvitarha sekä talouspiha.
Victor Tawaststjerna ei ehtinyt kauankaan nauttia Jollaksen kartanon uudesta päärakennuksesta ja tulevasta puutarhasta, sillä hän kuoli keväällä 1920, vain 44-vuotiaana. Kartano jaettiin Victorin leskelle Gurlille sekä heidän kolmelle lapselleen. Gurli jatkoi kartanon tilusten kunnostusta. Puutarha, se toteutui Victorin kuolemasta johtuen vain osittain.
Olssonin suunnitelmasta toteutettiin uusi sisääntulotie ja satametrinen lehmuksilla koristeltu puukujanne, muotopuutarhan keskeinen käytäväsommitelma päärakennuksen eteen sekä siihen liittyviä istutuksia. Lisäksi päärakennusta reunustaneet kivimuurit ja osa niihin liittyvistä portaista ja istutuksista näkivät päivänvalon. Vanhan kivimuurin viereen istutettiin rivi lehtikuusia. Pihalla oli entuudestaan Victorin istuttamia tammia sekä kookas, rungostaan haljennut vaahtera sekä nuoria vaahteroita. Puustoa oli siis paljon, mikä teki puutarhasta melko varjoisan.
Puutarhassa kasvoi esimerkiksi päärynäpuu, omenatarha, ruusuja, jättiukonputki, syysleimuja, orvokkeja, pensasangervoita ja syreenejä. Hyötykasvitarhassa kasvoi muun muassa mansikkaa, herneitä, papuja, herukoita ja kurpitsaa. Vihannesmailla kasvatettiin perunaa, kaaleja ja porkkanoita sekä kasvihuoneissa tomaatteja ja kurkkuja. Kartanon tilan talouspihaan kuului hevosia, lehmiä, lampaita, vuohia, kanoja, kalkkunoita ja hanhia. Lampaat saivat laiduntaa vapaana talouspihan ja kasvihuoneiden ympärillä niityillä ja lehmät temmelsivät kartanon pohjoispuolisilla niityillä. Kartano oli hyvin pitkälle omavarainen ja sai myös lisätuloja hyötypuutarhan sadon myymisestä muun muassa Helsingin kauppatorilla.
Talouspihan länsireunalle rakennettiin uusi navetta 1920-luvulla: tiilestä ja hirsistä rakennettu mansardikattoinen paja. Vanha kivinavetta oli jäänyt liian pieneksi ja sen puurakenteinen osa purettiin uuden navetan valmistuessa.
Gurli lapsineen asutti kartanoa aina kesäisin talvi- ja jatkosotiin asti.
Sota-aika, vastaanottokeskus ja Suomen-pojat
1940-luvulla sodan aikana kartanon palvelusväki piti huolta tilasta myös kesäisin, kun Gurli perheineen oli paennut sotaa ulkomaille. Sotien aikana tyhjillään ollutta päärakennusta käytettiin virolaisten pakolaisten sekä vapaaehtoisten vastaanottokeskuksena. Keskus perustettiin 26.9.1943.
Huoneita oli kartanossa kymmenkunta ja yhteensä kartanossa majoittui useita satoja pakolaisia kerrallaan. Olot olivat ahtaat ja epähygieeniset. Valtiollisen poliisin virkailijat tekivät pitkiä päivä Jollaksessa, sillä heidän tuli tallentaa tarkasti pakolaisten henkilötiedot sekä kuulustella Jollakseen tulleita. Rekisteröityneet henkilöt saivat luvan poistua Jollaksesta määräpaikkaansa: osa heistä olivat Suomeen tulleita vapaaehtoisia (Suomen-poikia), jotka jatkoivat matkaansa Suomen armeijaan koulutettavaksi. Jatkosodassa taisteli suomalaisten rinnalla 3 400 virolaista vapaaehtoista.
Vastaanottokeskus toimi syyskuusta 1943 lokakuuhun 1944. Leirin läpi kulki tuhansia pakolaisia. Meripoliisi keräsi ja kuljetti pakolaiset saaristosta Jollakseen. Vastaanottokeskuksen sulkeuduttua luovutettiin kartano takaisin sen omistajien edustajille. Vuonna 1944 Gurlin tytär Christina palasi Suomeen ja muutti pysyvästi seuraavana keväänä Jollakseen, jotta kartano pysyisi perheen hallussa. Asunnoista oli nimittäin pulaa, joten tyhjillään olevia rakennuksia ja asuntoja määrättiin siirtolaisille.
Tuttavaperhe muutti myös Jollaksen kartanoon asumaan, sillä perhe oli joutunut evakkoon Porkkalasta. Tilalle muutti agrologi Magrite Roterman. Kartanon päärakennuksen pohjoisosa oli saanut osuman sodan pommituksissa. Sotien jälkeen päärakennusta korjattiin, minkä seurauksena Christina asui Rotermanin kanssa pihapiirin 1800-luvulta peräisin olevassa punaisessa mökissä. Christina otti myöhemmin päärakennukseen asumaan ulkomaalaisia kesävieraita täysihoitoon, esimerkiksi Englannin suurlähetystön henkilökuntaa. Näin päärakennukseen saatiin lupa rakentaa keskuslämmitys.
SOK ja koulutuskeskus
Christina meni naimisiin diplomi-insinööri Alf Övergaardin kanssa vuonna 1949 ja tällöin kartano puistoineen myytiin Suomen Osuuskuntien keskusliitolle koulutuskeskukseksi.
Ote Jollas-säätiön historiasta: ”Näin toteutuivat sisäoppilaitoksen perustamista pohtineen komitean ajatukset siitä, että alueen tuli sijaita rauhallisella,luonnonkauniilla paikalla, mutta korkeintaan 30 kilometrin etäisyydellä Helsingin keskustasta. Ensimmäinen kurssi pidettiin kartanossa jo kesällä 1950. Kurssit olivat yleensä viikon mittaisia ja ne oli tarkoitettu täydennysopetukseksi SOK-järjestössä vastuullisissa tehtävissä toimiville henkilöille”.
Päärakennuksen vanhat ja epäkäytännölliset tilat kävivät jo 1950-luvun kuluessa pieneksi koulutustoiminnalle. Vuonna 1961, kartanon eteläpuolelle kartanon entiselle peltoalueelle, valmistui uusi koulutuskeskus, mutta kartanoa käytettiin kuitenkin edelleen virkistystarkoituksissa. Jollaksen koulutuskeskuksen kanssa samoihin aikoihin valmistui myös Jollaksentien jatke, mikä mahdollisti uuden suoremman tieyhteyden Jollakseen. Nykyään koulutuskeskuksessa toimii hotelli Jollas89.
Helsingin kaupunki
Helsingin kaupunki osti Jollaksen kartanon päärakennuksen etuosto-oikeudella vuonna 1981. Kaupassa SOK:lle jäi kartanon ympärille n. 15 ha alue. Päärakennus vuokrattiin Snellman-korkeakoululle, joka toimi rakennuksessa aina vuoteen 2000 saakka, kunnes heidän uudet toimitilat valmistuivat Jollaksen Puuskakujalle. Korkeakoulun toiminnan aikana navetta kunnostettiin kokoustilaksi ja sen karjakeittiö leipomoksi. Kartanon vanha kivimakasiini kunnostettiin koulun puutyöverstaaksi.
Vuonna 2000 kartanoalue siirtyi Helsingin kaupungin hoitoon ja alueelta kaadetiin huonokuntoisia ja vaarallisia puita. Päärakennus peruskorjattiin vuonna 2002 ja vuokrattiin Helsingin Steinerpäiväkotien tuki ry:lle, jonka ylläpitämä päiväkoti Karitsa toimi rakennuksessa. Tämän jälkeen rakennuksen vuokralaisena olivat vuoteen 2015 asti Helsingin kaupungin työntekijöiden henkilöstöjärjestöt ja rakennus on toiminut muun muassa juhlatilana.
Kartano oli tämän jälkeen melkein 5 vuotta tyhjillään, sillä sen tulevaisuus oli epävarma. Alueen asemakaavoitus käynnistettiin keväällä 2020. Tarkoituksena oli löytää rakennukselle sellainen käyttötarkoitus, mikä mahdollistaa myös rakennuksen myynnin. Kartanon päärakennus vuokrattiin vuoden 2020 alusta lähtien yksityiselle yritykselle, joka muun muassa vuokrasi päärakennuksesta kaksiota asuntokäyttöön tuhannen euron vuokralla. Heinäkuussa 2021 kartano sai jälleen uudet yrittäjät – tällä kertaa kahvilayrittäjät, jotka perustivat kahvila Kuuman sekä järjestävät yksityistilaisuuksia ja pop up –illallisia.
Muuta toimintaa Jollaksen kartanon mailla: napolilaista pizzaa
Jollaksen kartanon rakennuksista on säilynyt puutarhurin asuinrakennus, pajaksi kutsuttu entinen talli-/navettarakennus ja kivimakasiini. Pajassa toimii tänä päivänä uskonnollisen uudistamisen liike Suomen Kristiyhteisö sekä pizzeria Fornitaly.
Pajan Jollaksentien päässä toimiva napolilaisiin pizzoihin erikoistunut pizzeria Fornitaly on ollut toiminnassa jo vuosia. Facebook-sivujen mukaan paikka olisi ollut pystyssä jo vuodesta 2013. Fornitaly on hehkutettu ja suosittu pizzeria, joka on auki kesäkaudella viikonloppuisin. Pizzeriaa pyörittää italialainen yli 20 vuoden kokemuksen omaava pizzamestari Giuseppe Colasanzio ystävineen. Pizzeriassa ei ole lainkaan istumapaikkoja sisätiloissa, vaan pizzoja ostetaan take away –periaatteella mukaan. Pizzat myydään loppuun hyvin nopeasti, joten hyvä taktiikka on soittaa pizzeriaan etukäteen ja tilata pizzat noudettavaksi haluttuun kellonaikaan.
Pizzojen raaka-aineet tulevat suoraan Italiasta ja kasvikset leikataan ja grillataan paikanpäällä. Pizzojen erinomaisuuden salaisuus piilee taikinan pitkässä kohotusajassa, yksinkertaisuudessa ja paistotavassa, sekä intohimosta pizzoja kohtaan. Pizzerian sisätilat ovat omistettu keittiölle, isolle pizzauunille sekä pienelle kassalle ja kylmävitriinille, josta saa mukaan erinomaista tiramisua.
Itse olen käynyt Fornitalyssa vain kerran, sillä olen usein viikonloput reissussa, sukuloimassa tai vaeltamassa. Alkukesästä tänä vuonna käväisin perjantai-iltana hakemassa kolme erilaista pizzaa, jotta voisimme pitää pienet pizza tastingit kotona. Vallitsin listan kasvispizzoja: Margheritan, Verduren ja Parmigianan. Tämän lisäksi listalta löytyy myös Bufala, joka on mozzarellapizza. Soitin pizzerian auettua heti klo 16 ja tilasin pizza ennakkoon. Noudin pizzat tuntia myöhemmin.
Saavuin perille ja pihalla oli jo jonkin verran ihmisiä joko syömässä pizzojaan puutarhatuoleilla tai odottamassa oman pizzan valmistumista. Vielä tuolloin sisään sai mennä vain yksi kuppikunta kerrallaan, sillä tila on ahdas ja koronarajoitukset olivat vielä osittain voimassa. Kävin maksamassa pizzat ja nappasin myös mukaani hieman jälkkäriä, siis tiramisua. Pizzeria tuoksui niin taivaalliselle ja sen lämpö löi kasvoille. Kassalla oli mukava ja tomera nainen, joka ojensi minulla ihanan lämpimät pizzalaatikot matkaan.
Kotona alkoivat sitten maistelut. Ulkonäöltään pizzat näyttivät herkullisille napolilaisille pizzoille: kuohkeat ja tummapilkkuiset reunat, kultaisen kaunis juusto sekä kirkkaat värit kasviksista ja basilikasta. Juustoa oli runsaasti kaikissa pizzoissa. Tuoksu oli huumaava.
Maultaan pizza oli yllättävän tuhtia (lieneekö juuston paljous) mutta pohja oli kuohkeaa ja rapeaa sekä myös ihanan ohutta. Kasviksissa maistui grilli ja mozzarellan maku työntyi läpi. Petyin hieman tomaattikastikkeen makuun, minusta siitä jäi puuttumaan jotain. Lisäksi harmitti, kun pizza oli niin tuhtia, ettei montaa palaa jaksanut syödä.
Sain maistettua kuitenkin kaikkia pizzoja ja oma suosikkini oli ehdottomasti Verdure. En tituleeraa Fornitalyä kuitenkaan suosikkipizzeriakseni, sitä en voi tehdä oikeastaan millekään pizzerialle. Useassa napolilaisessa pizzeriassa olen syönyt erittäin hyviä pizzoja ja jokainen pizzeria on uniikki omalla tavallaan.
Mielestäni Fornitalyn pizzat ovat autenttisia ja herkullisia, ja ymmärrän hehkutuksen – onhan ympäristökin mitä ihanin, mutta kokemukseni ei ollut kuitenkaan tajunnanräjäyttävää tai ylitse muiden. Asiasta voi olla montaa mieltä ja suosittelen kyllä Fornitalyä lämpimästi kaikille, jotka liikkuvat Laajasalossa tai Jollaksessa viikonloppuisin. 😊
Siirry kirjoitussarjan ensimmäiseen osaan, ”Kartanoiden saari – Degerön kartano”, tästä.
Siirry kirjoitussarjan toiseen osaan, ”Kartanoiden saari – Tullisaaren kartano, Turholma”, tästä.
Siirry kirjoitussarjan kolmanteen osaan, ”Kartanoiden saari – Stansvikin kartano”, tästä.
Kuvat (mikäli ei erikseen mainittu): Nurmi Juho, HKM, 2008, helsinkikuvia.fi -palvelun kautta.
Aiheesta muualla:
https://itahelsinki.fi/jollaksen-kartano-sai-uudet-yrittajat/
Kommentit
Lähetä kommentti